Monet asiakkaat osallistuvat useisiin hankkeisiin, ja pientä “hankeähkyä” saattaa toisinaan olla ilmassa. Silloin voi olla vaikea motivoida asiakkaita ja kumppaneita viestintään, kun moni ajattelee, että “hanke kuitenkin kohta loppuu” ja “tämä on vaan hanke”. Hankeviestintää suunniteltaessa olisi hyvä miettiä myös hankkeen ja hankeviestinnän jatkuvuutta hankkeen päättymisen jälkeen. Aina kaiken ei tarvitse loppua hankkeen päättyessä, vaan usein on toivottavaa, että hankkeesta aiheutuu jotain pysyvää, ehkä myös viestintäpuolella. Tämä ajattelu saattaa kannustaa asiakkaitakin aktiivisempaan viestintään. Ajatuksia tästä?
Monessa hankkeessa pohditaan asiakkaiden innostamista, miten saadaan hankkeen asiakkaat osallistumaan? Tai miten hankkeelle saataisiin tuiki tärkeää medianäkyvyyttä, sitä ansaittua julkisuutta paikallismediassa tai vaikka valtakunnan uutisissa?
Kysymyksiin pureuduttiin Hanke viestii -tiimin webinaarissa 23.9. Webinaarissa riitti puhetta asiakkaista. Asiakkaan tunteminen on avain kiinnostavan, houkuttavan ja koukuttavan viestinnän luomiseen. Samoin medioiden ja toimittajien tunteminen on tärkeää, että voit saada hankkeesi teemoille ansaittua medianäkyvyyttä.
Jos et ehtinyt mukaan, ei hätää!
Voit ladata webinaarin tallenteen tästä
Webinaari on suunnattu erityisesti hankkeiden projektipäälliköille, kehittäjille, asiantuntijoila ja viestijöille. Kaikille, jotka haluavat innostusta ja ideoita hankkeiden viestintään.
Etsitkö selkeyttä hankeviestintään?
Vaikuttava hankeviestintä – 10 avainta -verkkokurssi auttaa varmistamaan, että viestinnän eteen tehty työ osuu ja palvelee hankkeen tavoitteita parhaalla mahdollisella tavalla. Tutustu verkkokurssiin!
Kurssimateriaalit ovat käytössäsi heti oston jälkeen ja voimassa vuoden ajan ostosta. Kurssi palvelee kattavasti hankkeen aikana – innostaa ja auttaa viestimään hankkeesta!
Verkkokurssilla opit viestimään hankkeessa ja hankkeesta tuoreesti hankkeen alkumetreiltä alkaen. Opit tunnistamaan hankkeesi asiakkaat ja luomaan heitä kiinnostavaa, innostavaa ja aktivoivaa viestintää. Otat haltuun ripauksen markkinointiajattelua – näin varmistat, että viestisi tavoittaa oikeat ihmiset oikealla viestillä.