Syksyllä kysyimme joukolta hanketoimijoita, millaisia haasteita he ovat kohdanneet hankkeiden viestinnässä. Haasteiden top viiteen nousivat sisäisen viestinnän ja yhteisesti sovittujen viestinnän käytäntöjen puute, vaikuttavuuden arviointi ja kohderyhmien tavoittaminen. Lähes kaikkia näitä haasteita kuorrutti yksi yhteinen tekijä – aikapula!
Ei vain hankkeissa, vaan meillä kaikilla on jatkuva pula ainoasta asiasta mitä jokaisella ihmisillä on saman verran vuorokaudessa – ajasta. Elämme tehokkuuden kulttuurissa, jossa kaikilla on liian vähän aikaa. Työyhteisöissä ja yhteisissä projekteissa ajanpuute paisuu moninkertaiseksi. Yhteisen, tavoitteellisen tekemisen akilleen kantapääksi tuntuukin muodostuvan yhteisen ajan puute. Entä jos ottaisimme aikalisän?
Yhdessä pysähtyminen ja yhteisen ajan merkitys kirkastui kevään työpajoissa, ryhmien kokoonpanosta ja työpajojen teemoista riippumatta. Kuin varkain, tehokkaan, iloisen ja innostavan tekemisen sivutuotteena työpajojen jälkeisissä palautteissa tuli esille ylivoimainen innostus siitä, että aika ja panostus olivat juuri se investointi, joka kantaa hankkeessa pitkälle.
Kaikkeen tekemiseen tarvitaan riittävä määrä valmistautumista ja suunnittelua. Metsätyömiehen valmistumisaika oli ennen se aika, joka meni hevosen valjastamiseen, ravintolakeittiössä käsite on mis-en-place eli tehdään tarvittavat alkuvalmistelut ennen kuin ruokaa voidaan ryhtyä valmistamaan. Projekti- tai hankesuunnittelussa valmisteluaika kattaa sen ajan, joka tarvitaan ennen kuin päästään tekemisen alkuun. Ydin on tietenkin siinä, että keittiössä ei koskaan tehdä mis-en-placea ilman, että sen jälkeen laitetaan ruokaa, hevosta ei valjastettu ja jätetty metsätöihin lähtemättä.
Näin myös hankkeissa, joiden haasteena on yhteisen suunnittelun ja tekemisen jäsentämiseen käytettävän ajan puute. Työpajoissa toteutettu työskentely ja siihen käytetty aika on valmistautumista vaikuttavan hankeviestinnän tekemiseen.
”Työpajassa oli tärkeintä, että saimme ohjatusti pohtia ja keskittyä käsillä olevaan aiheeseen. Kun työskentely oli hyvin johdettua ja sillä oli raamit, saimme paljon aikaan. Saimme ideoita, ja mikä tärkeintä: jaamme nyt yhteisen ymmärryksen, mitä teemme seuraavaksi!”
– Hankepäällikkö Maija Venäläinen LUVY
Hevonen on valjastettu ja pöytä katettu. Kiitos kaikille kevään aikana työpajoihimme osallistuneille. Hankkeen tavoitteiden äärelle pysähtymiseen käytetty yhteinen aika tulee varmasti näkymään virtaviivaisena ja vaikuttavana tekemisenä.